Kuolemansynneissä rypeminen kostautuu aina

Olin pitkään elänyt piittaamattomasti. Minulla on ollut Meniérèn tauti parikymmentä vuotta, josta suurimman osan se on pysynyt oireettomana. Suolan kanssa pitää olla varovainen, ja vettä pitää juoda paljon. Suolainen ruoka ei kuitenkaan kostaudu heti pekoninakkiaterian jälkeen, vaan suola kerryttää sisäkorvaan salakavalasti sakkaa, jonka määrä lisääntyy vähitellen.

Koska seuraukset eivät ole välittömät. niistä on helppo olla välittämättä. On helppoa olla ajattelematta lähes kaikessa ruuassa olevaa piilosuolaa. Kuolemansynneissä rypeminen on tyydyttävää ja mukavaa. Laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo hyvään, suolaiseen ruokaan aiheuttivat toisinaan lieviä tunnontuskia, mutta omatunto hiljeni nopeasti, kun todistelin itselleni, että edellisestäkään lipsumisesta ei seurannut mitään.

Vietin vapaa-aikani lukien ja kutoen. Suorastaan ahmin kirjoja. Lukiessa on kiva kutoa samalla, niin tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä. Kyyhötin ilta illan perään, lomat päiväseltäänkin, samassa asennossa silmät lukittuneina kirjan sivuille. Joskus mielessä pilkahti, että liikuntaakin olisi ylensyönnin ja lukemisen välissä hyvä harrastaa. Jalat kuitenkin kipeytyivät helposti, kun painoa oli kertynyt, eikä mihinkään tullut lähdettyä. Lomillakin kieltäydyin sujuvasti kaikenlaisesta liikuntaan viittaavasta, koska sohva houkutteli puoleensa.

Kunnes koitti armon vuosi 2020. Toinen korva oli ollut lukossa ja humissut kovaa jo pari kuukautta. Siltäkin onnistuin sulkemaan silmäni ja järkeni. Eräänä yönä tilanne eskaloitui ja kaikki kulminoitui rajuun kiertohuimauskohtaukseen pahoinvointeineen. Tässä vaiheessa uskoin vielä, että se oli siinä.

Eikä mitä. Seuraavana päivänä huimauskohtaus kesti kahdeksan tuntia. Lääkkeistä ei ollut sanottavaa helpotusta, etenkin kun aina syömään pystyessäni mätin suuhuni mitä tahansa. Kun huimauskohtauksia oli ollut useamman viikon ajan lähes päivittäin, enkä pystynyt käymään töissäkään, alkoi järjen valo pikkuhiljaa saada äänensä kuuluville.