Puuro tehköön tietä voittajalleen - granola astuu sisään

Eilen aamulla jo tuntui siltä, että (suolaton) puuro on nyt nähty. Tökki pahasti. Edes omenanpalat eivät edistäneet syömistä.

Löysin googlaamalla Inka I:n blogista täydellisen granolan ohjeen. Muuntelin ohjetta mieltymysteni mukaan ja sen mukaan, mitä kaapeissa oli jo valmiiksi. Valmistustapaakin vähän tuunasin. Inka I:n ohjetta mukailemalla granolasta tuli aika täydellistä. Ainakin herkullista.

Valmistin sen näin: Sekoitin kulhossa

6 dl neljän viljan hiutaleita (niitä oli kaapissa)

1 dl kookoshiutaleita (niitä voisi laittaa ensi kerralla enemmänkin)

noin desin cashew-pähkinöitä

noin desin pekaanipähkinöitä

hasselpähkinärouhepussin loput (vajaa desi)

1 dl auringonkukansiemeniä (olin mittojen kanssa varsin suurpiirteinen)

suolan jätin pois

1 dl kuivattuja pehmeitä karpaloita (Pirkka)

Sitten lorautin sekaan desilitran rypsiöljyä ja 1½ dl  vaahterasiirappia. Sekoitin, sekoitin ja sekoitin, kunnes massa vaikutti tasaisen tahmealta. Laitoin uunipellille leivinpaperin ja levitin massan siihen tasaiseksi kerrokseksi. Kun uuni oli lämmennyt 175 asteeseen, laitoin pellin keskitasolle.

Kurkkasin uuniin kymmenen minuutin päästä. kun talo oli täyttynyt ihanasta vaahterasiirapin tuoksusta. Ei vielä. Kurkkasin taas kymmenen minuutin päästä. ei vieläkään. Vielä viisi minuuttia ja granola oli sopivan tummaa. Otin pellin uunista ja annoin granolan jäähtyä. Sitten lusikoin sen kahteen purkkiin. Valitettavasti niin kodittaja en ole, että minulla olisi kauniita lasipurkkeja tällaisille päähänpistoille. Muoviset Tupperwaren purkit saavat kelvata. Pitää kyllä ehkä alkaa hankkia kuvauksellisempia purkkeja, jos tästä oikein äidyn keittiöihmiseksi.

Granolasta tuli täydellistä. Siinä on makua ja rapeutta. Ja kun itse tekee, ei ole lisäaineitakaan. Ajatella, mikä terveysapostoli minusta on tullut. Ajoittain inhoan itsekin itseäni.

Nautin granolan viilin kanssa, koska inhoan jugurttia. Aamiaiseni oli niin hyvää, että tekisi mieli ottaa santsikierros. Tai ehkä napsin granolat kuivina suihini.

Kuivat aineet kulhossa. Sitten ponteva sekoitus, öljyn ja vaahterasiirapin lisääminen ja lisää sekoittelua.

Valmis granola suoraan uunista. Tuoksu on huumaava.

Granola tosiaan on paksuna levynä, joka lohkeaa esim. lusikalla helposti.

Granola purkitettuna. Ei mahtunut isoon purkkiin, vaikka niin luulin. Huomaa, miten isoina paloina se pysyy.

En laittanut annokseeni aamulla enää vaahterasiirappia erikseen. Pullo on kuvassa, koska se on söpö ja unohdin kuvata sen illalla.

Ja tässä aamiaiseni. Vei kielen mennessään. Granola pysyi ihanan rapeana vielä viilissä uidessaankin.

Banaanin inflaatio

Pitkin hampain keittelin puuroani tänä aamuna. Mieli olisi tehnyt mustaa teetä, muki puolillaan sokeria, ja paksulti voideltuja ja juustolla päällystettyjä voileipiä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en taida enää tässä elämässä päästä kiinni noihin huolettomiin, onnellisiin mässäilyn päiviin. Terveys varmasti kiittää siitä, mutta mielenterveys irvistää pahasti.

Entinen lempihedelmäni banaani on kokenut inflaation. Kun ruoka ei muutenkaan maistu juuri miltään, kuka kaipaa mautonta banaania? Inhokkini omena on kokenut yllättävän arvonnousun. Totesin myös, että puuro on nyt syötävä erityisen kauniilta lautaselta. Se tekee siitä hieman siedettävämpää.

Ja tuoremehu kyytipoikana, kuka olisi uskonut?

Mukavaa karkauspäivää kaikille!

Juureksissa on makua - lämmin talviruoka

Vihannesten ollessa talvenkalvakoita, tuli mieleen kokeilla kotimaisia juureksia. Ne olivat sopivasti tarjouksessakin, 79 senttiä kilo. Päätin tehdä uunijuureksia ja laittaa kylkiäiseksi uuniin possua. Maustamatonta, suolatonta possua tietenkin.

Possut pullistelevat uunissa. Ostin porsaan sisäfilettä, siitä tulee uunissa mureaa. 

Lantut ja punajuuret pääsivät samalle pellille. Todettakoon jälkiviisaudella, että olisi kannattanut pilkkoa ne samansuuruisiksi paloiksi. Jotenkin kuvittelin lantun kypsymiseen menevän kauemmin. Ei mennyt, joten punajuuri jäi aika napakaksi. 

Porkkanat näyttävät ihanan mehukkailta.
















Ei ollut hyvä ajatus laittaa punajuurten kanssa samalle pellille lanttuja. Lantuista tuli aika vinkeän värisiä, koska punajuurista irtosi mehua. Ne näyttävät ihan nektariineilta.

Kypsät lantut ja punajuuret.

Ja lopullinen annos lautasellani. Juurekset olivat sangen maukkaita ja sopivat hyvin yhteen possun kanssa. Juurekset jäivät sen verran napakoiksi, että niissä oli pureskeltavaa. Silloin ne ovat mielestäni parempia kuin aivan pehmeinä.

Muut saavat laittaa possulleen maustevoita, minä lotrasin sen päälle seesamiöljyä paremman puutteessa. Ruuan kanssa voisi tarjota perunoitakin, mutta ei se niitä kaivannut. Ja ateria oli täysin suolaton. Parasta siinä on, että sitä jäi huomiseksikin. Kun tänään ahersin keittiössä, huomenna ei tarvitse.

Kana-kasviswokki makaronilla - ei jatkoon

Alan olla aika kyllästynyt kana-makaronisalaattiin, jota olen nyt useamman viikon pupeltanut ainakin jollain aterialla joka päivä. Ajattelin kokeilla vaihteeksi lämmintä kanaruokaa. Päätin tehdä kana-kasviswokkia, mutta nuudelien sijaan tarjota sen kanssa makaronia. Nuudeleissa on nimittäin suolaa. Tein ruokaa sen verran ison annoksen, että siitä riittää huomenna evääksikin.

Ostin kaupasta monenlaista herkkua wokkia varten: kesäkurpitsaa, paprikaa, valkokaalia, parsakaalia, sipulia ja makeita herneitä. Lisäksi pastaa ja kanaa, tietenkin.

Kanat paistuvat currylla maustetussa öljyssä. Lisäksi savupaprikaa ja sesam-öljyä.

Vihannekset paistuvat omalla pannullaan. Värikästä sakkia

Makaronit kylpyvedessään.

















Ajatus oli kaunis eikä valmis annoskaan hassumman näköinen.

Valitettavasti ruuan maku ei palkinnut odotuksia. Liekö vihannekset väärin valittu vai missä vika, mutta aikas mautonta mössöä lopputulos oli. Toki lapoin ruokani suuhuni, mutta jäi aika turhautunut olo. Talviset vihannekset eivät ole maulla pilattuja. Alla annos sekoitettuna. pasta on maustettu oliiviöljyllä, kuivatulla basilikalla ja kuivatulla persiljalla.

Tämä ruoka olisi niin kaivannut soijakastiketta tai jotain muuta suolaista ytyä.

Tähänastisista suolattomista ruokayritelmistä selkeät voittajat ovat olleet uunikala, kermaperunat, kanapihvit ja uunitomaatit. Niissä oli makua. Kanapastasalaattikin toimii, kun mukana on riittävästi raikkaita maun antajia, kuten rypäleet ja omena.

Tytär sanoi, että häntä ei haittaa, että meillä on nykyään aina terveellistä ruokaa. Poikia tuntuu haittaavan: he äänestivät jaloillaan ja lähtivät tänäänkin sushille.

Ei enää JMT:tä (pieni kyynel)

Mikä nautinto olikaan mennä aina loman jälkeen töihin ja istua ruokailemaan valmiiseen pöytään. Tosin sadan lapsen seurassa, mutta silti. Jonkun Muun Tekemä ruoka maistuu aina paremmalta kuin itse tehty.

Tänään listalla oli poikkeusruoka: kotimaisesta järvikalasta tehdyt kalapuikot, herkullinen perunamuusi, täydellinen tartarkastike ja mehevä porkkanaraaste. Minä katsoin ja kuolasin. Tirautin ehkä pari suolaista kyyneltäkin, mutta varoin nuolaisemasta niitä suuhuni.

Katsokaa nyt, miten herkullisen kutsuvilta kalapuikot näyttävät!

Minulla oli omat eväät. Lauantain tähteitä edelleen. Söin niitä jo eilenkin, eli uunikalaa ja kermaperunoita. Iltaruuaksi söin kotona samaa (muut söivät lihakastiketta, mutta siinähän on nyt suolaa). Ja arvatkaas kuinka kivaa, uunikalaa ja kermaperunoita riittää vielä huomiseksikin evääksi. Voin kertoa, että alkaa vähän jo kyllästyttää. Tosin, kun ne loppuvat, pitää miettiä, mitä sitten otan evääksi.

Eväät koulun lautasella.

Illalla iski hirveä tarve napostella jotain hyvää. Kuten suklaata. Hypistelin suklaalevyä ja nuuhkin sitä. Sitten menin jääkaapille. Söin ensin jääkaapista löytyneet rypäleet. Sitten iskin pikkutomaattien kimppuun. Jääkaapissa on vielä kurkkua, kesäkurpitsaa ja perunoita ainakin. Naposteltavaa siis riittää.

Meillä ei muuten syöty laskiaispullia tänä vuonna. Pari vuotta sitten löytämäni Pirkka pakastepullat ovat tosi käteviä ja hyvänmakuisia. Ilmankos, niissä on suolaa 0,7g/100g. Eli ei niitäkään enää. Pullaa voisi leipoa itsekin, mutta eipä se maistu miltään ilman suolaripausta. Suolattomat sämpylätkin saavat jököttää pakastimessa kaikessa rauhassa. En himoitse niitä lainkaan. Minä, joka ennen olisin voinut elää pelkällä (hyvin suolatulla) leivällä.

Kyllä se niin vaan on, että suola se on elämän suola.

Naudanlihakastike, riisi ja uunitomaatit

Kokeiluvuorossa naudanlihakastike, hitaasti hauduteltava herkku. Maun kruunaa paksu, tumma fondi (Knorr fond "du Chef" rich beef), jossa on vaivaiset 14 grammaa suolaa/100g. Eli nyt pitäisi keksiä, mistä soosiin makua ilman fondia ja suolaa.

Yleensä olen ostanut Atrian Naudan minuuttisuikaleita, koska ne ovat miellyttävän kokoisia ja kypsyvät kohtuullisessa ajassa. Tällä kertaa tarkkaavainen asiakas havainnoi pakkauksen päällä lukevan "miedosti suolattu", mikä tarkoittaa liki grammaa suolaa per 100 grammaa lihaa. Hyllyssä oli toisia naudanlihasuikaleita, joihin ei ollut lisätty suolaa, mutta niitä oli jäljellä vain yksi pakkaus. Päädyin siis valitsemaan kaupan itse suikaloimat lihat. Varmistin vielä lihatiskiltä, ettei niihin ollut lisätty suolaa. Ei ollut.

Kaupan omat suikaleet ovat jokseenkin paljon tuhdimpia kuin minuuttilastut, joten varasin valmistamiseenkin enemmän aikaa. Lihan kanssa ruskistin sipulia, ja toivoin sen tuovan ruokaan makua. Sipulin pilkoin pieneksi Tupperwaren hässäkällä. Inhoan isoja, limaisia sipuliroikaleita kastikkeessa. 

Ruskistamisen jälkeen lisäsin pannulle vettä ja kermaa. Kun soosi oli jonkin aikaa porissut, maistoin lientä. Ei maistunut millekään. Lisäsin savupaprikaa ja pippuria. Ei vieläkään sellaista makua, johon olen tottunut. Tai mitään makua. Kaivoin jääkaapista pari porkkanaa ja suippopaprikan ja pilkoin ne soosin sekaan.

Nyt soosissa oli väriä ja alkoi olla makuakin. Tähän makuun minun oli tyytyminen. Lopuksi, kastikkeen ollessa valmista ja lihan mureaa, otin taas itselleni pari kauhallista ja armahdin muun perheen lisäämällä kastikkeeseen fondikuution. Omasta kastikkeestanikin tuli ihan syötävää.

Lisäksi paistettiin uunissa miniluumutomaatteja. Ne pilkottiin puolikkaiksi, päälle pirskotettiin oliiviöljyä ja ripoteltiin basilikaa ja kuivattua persiljaa. Tomaateista tuli taivaallisen makuisia!

Tein vielä sesonkisalaatista, kurkusta, tomaatista ja suippopaprikasta salaatin. Siihen lisäsin salaatinkastikkeen sijaan sitruuna-avokadoöljyä. Eipä sillä, kyllä minulle Felix Perinteinen -salaatinkastikekin maistuisi paremmin kuin hyvin. Koska siinä on suolaa 1,2g/100g, haaveeksi jää.

Lopuksi söin ruokani hyvällä halulla. Ei se hassumpaa ollut ollenkaan.

Vääriä valintoja

Kun nyt viime aikoina olen lukenut ahkerasti elintarvikkeiden ravintosisältötaulukoita, olen huomannut olleeni aiemmin tavattoman sinisilmäinen. Jätin laittamatta leivän päälle kinkkua, koska se on niin suolaista (esim. Wursti sinappikinkussa on suolaa 2,4g/100g), ja laitoin sen sijaan paksulti juustoa (erityisesti pitämäni Maatilan parhaat emmental, suolaa 2g/100g). Valitsemani juusto näkyy olevan voimakassuolaista. En muista pakkauksessa nähneeni moista tekstiä. Sen olisi tietysti pitänyt olla etupuolella isolla, koska en vaivautunut lukemaan tuoteselosteita sen tarkemmin.

Yllättävän moni tuote, jota aiemmin tyytyväisenä söin, on nyt tarkemmassa tarkastelussa osoittautunut voimakassuolaiseksi (esim. viipaloitu moniviljaleipä). Ilmankos niiden kohdalla suu napsui niin kärkkäästi. Minkäs minä poloinen sille mahdan, että suolan maku on minulle niin mieleinen.

Valmisruokien suolapitoisuudet ovat tyrmääviä. Blå bandin kanarisottoaines on ollut kovasti mieleeni, ja sitä syötiin usein. Siinä onkin 2g suolaa sadassa grammassa. Ilmankos se oli niin hyvää. Raejuustoa lapoin porkkanaraasteen päälle komean keon. Suolaista on sekin, 0,68g/100g. Sadassa grammassa Fazerin sinistä suklaata on 0,3g suolaa/100g. Nyyh.

Viime vuonna opettelin voileipäkakun teon ja voi, miten hyvää siitä tulikaan. Kai, kun välissä oli kilo kinkkuja, kurkkusalaattia sun muuta suolaista. Päälle ei tietenkään riittänyt tuorejuusto, vaan siihen piti sekoittaa Koskenlaskijaa, jotta se olisi maukkaampaa (= suolaisempaa). Rakastan voileipäkakkua! Söin aina kaiken, mitä jäi. Tein isoja kakkuja, jotta sitä jäi paljon. Jos meillä tänä vuonna vietetään valmistujaisia, haasteena onkin valmistaa mahdollisimman vähäsuolainen voileipäkakku. Eihän siitä riittävän suolatonta saa, mutta onneksi sitten alkaa kesäloma, niin voin kärsiä seurauksista kaikessa rauhassa.

Alla viimevuotisia, suolaa tursuavia voileipäkakkuja. Ehkä tänä vuonna teen vähän kauniimpia, kun ei tarvitse mennä omat mieltymykset edellä.

Voin makuinen rypsiöljy - mitä sillä tekisi?

Kaupan hyllyllä osui silmään voin makuinen rypsiöljy, joka on jopa kotimainen tuote. Se on valmistettu rypsistä ja/tai rapsista, eikä sisällä sen lisäksi kuin luontaista aromia. Suolapitoisuus on nolla.

Voin ystävänä totesin, että tätä on maistettava. Kokeilin voin makuista rypsiöljyä aamupuuron päälle. Ei jatkoon. Tuote tuoksuu kyllä autenttiselle voille, mutta maku on tunkkaisehko. Ensimmäisessä kuvassa sitä on lorautettu puurolle. Maku ei vakuuttanut luultavasti juuri suolan puuttumisen takia. Siitä puuttuu se jokin, mikä voissa sävähdyttää (suolaisuus).

Päädyin syömään puuroni ehdan oivariinilastun ja omenasoseklönttien kanssa. Nam. Niin syntistä ja niin hyvää.

Tuleeko mieleen, missä voin makuinen rypsiöljy voisi toimia? Ajattelin seuraavaksi kokeilla sitä paistamisessa.

Uunikala ja kermaperunat, tosi hyvää ilman suolaa

Varma, suolaton valinta lounaaksi on raaka kala. Ostin eilen kaksi suurta kirjolohifilettä, joista tänään valmistin lounaan. Lisäksi tein kermaperunoita ja uunissa paahdettua kukkakaalia ja parsakaalia. Ruuassa on suolaa ainoastaan se, mitä kermasta tulee (0,1g/100g).

Kala vaatii seurakseen tietysti sitruunaa ja tilliä. Lorautin kalafileille ensin sitruuna-avokadoöljyä (ennen laitoin voita). Sitten puristin sitruunasta mehut kalafileille. Ripottelin kerroksen kuivattua tilliä (toimii uunissa paremmin kuin tuore, joka tuppaa kärventymään). Sen jälkeen ripottelin kaloille vielä raastettua sitruunankuorta. Tupperwaren pieni raastin on oikein näppärä sitruunankuorien käsittelyssä. Lopuksi levittelin kaloille ohuita sitruunaviipaleita. Veriappelsiinikala on tämän hetken someilmiö, mutta myö ollaan maalta ja syödään sitruunakalaa.

Kun kala oli valmista, maku oli mitä mainioin, eikä yhtään kaivannut suolaa!

Kermaperunoihin laitoin kerrosten väliin ja päälle sipulihiutaleita ja mustapippurirouhetta. Nesteeksi lorautin kaksi purkkia kuohukermaa ja puoli kermapurkillista maitoa.

Uunissa paahdetut kukkakaalit ja parsakaalit saivat pinnalleen oliiviöljykylvyn.

Ruoka oli erittäin maukasta, eikä suolan puuttumista edes huomannut. Sekin ilahdutti, että kerrankin sai syödä mahansa täyteen tarvitsematta varoa suolamäärän ylittymistä. Kalasta jäi jäljelle yksi pala, joten kelpasi muillekin!

Pastaa ja kanakastiketta, vain suola puuttuu

Tänään piti kauppareissulla keksiä nopea ruoka. Mikään eines ei tietenkään tullut kuuloonkaan, koska minullakin oli nälkä. Päädyimme kanakastikkeeseen ja makaroniin.

Pitkään olen maustanut kanakastikkeen currykermalla, koska se on ollut helppo tapa saada makua soosiin. Voisihan kanakastikkeeseen lisätä kaiken maailman eksoottisia hedelmiä, mutta en tykkää sellaisesta. Currykermassa on kuitenkin suolaa älyttömästi (0,88 grammaa/100ml), joten sen käyttö on nyt poissa laskuista.

Maustoin kastikkeen sen sijaan currylla, savupaprikajauheella, sipulihiutaleilla ja mustapippurilla. Nesteeksi laitoin vettä ja oikeaa kuohukermaa (suolaa 0,1g/100g). Töräytin mukaan myös pari kiekuraa hunajaa suoraan pullosta. Kun kastike oli melkein valmista, otin itselleni taas pari kauhallista erikseen ja lisäsin loppuun kanafondin, jotta muiden soosissa on vähän suolaisempaa makua.

Lautasella pirskottelin vielä makaronien päälle sitruuna-avokadoöljyä, jotta ne ovat kosteampia. Soosia kun ei passaa ylettömästä ottaa (kanassakin on suolaa 0,1g/100g). Ruoka oli hyvää ja täyttävää.

Pojan arvio kastikkeesta oli sangen viiltävä: "Ai nyt sä jouduit alkaa laittamaan hyvää ruokaa."

Retkellä omien eväiden kanssa

Yleensä retkipäivän parasta antia on ulkona syöminen. Retkikohteet ja -reitit saattoivat aiemmin jopa valikoitua sen mukaan, mistä löytyvät antoisimmat ruokapaikat.

Tänään lähdettiin kohti Turkua ja kasvitieteellistä puutarhaa. Sattuneesta syystä mukaan piti pakata omat eväät. Reilu kulhollinen jo tutuksi tullutta salaattia siis mukaan. Salaatissa on pastaa, perunaa, paistettuja kanasuikaleita, omenaa, rypäleitä, persiljaa, suippopaprikaa, kurkkua, tomaattia, sesam-öljyä ja sitruuna-avokadoöljyä.

Ruissalon merenrantamaisemissa oli hyvä pitää evästauko ennen rantakallioille kiipeilyä. Mukana oli myös pari eilen leivottua porkkanasämpylää salaatilla, kurkulla ja paprikalla täytettynä. Toisen niistä söin vasta kotona. Eväät olivat riittävän ruokaisat ja pitivät nälän loitolla. Salaattiakin jäi vielä kotonakin syötäväksi. Parempi liikaa eväitä kuin liian vähän.

Totesimmekin, että omien eväiden kanssa matkaaminen on varsin vapauttavaa. Aikaa ei haaskannu kelvollisen ruokapaikan etsintään ja siellä jonotteluun. (Vaikka kyllä mulle pizza olisi maistunut...)

Eväiden teko aamulla. Ikivanhaan, uskolliseen kylmälaukkuun mahtuvat isommatkin eväät.

Meren äärellä evästauko.

Osa smpylöistä jäi kotona syötäväksi. 

Mandariinipuu

Sitruunapuu

Kääpiöbanaanipuu. Huomaa banaaniterttu.

Ruissalon merimaisemaa

Kaura-porkkanasämpylät

Tänään on jauhelihakastikepäivä. Jauhelihassa on yllättävän paljon suolaa, 0,16 grammaa/100g. Sitä ei siis passaa ahnehtia. Tomaattimurskassa suolaa ei onneksi ole. Päätin lisätä porkkanaraastetta jauhelihakastikkeeseen makua antamaan. Poika vaati, että porkkanoiden pitää olla kookkaina paloina, jotta niitä voi pureksia. Niiden kypsyminen kestikin sitten yhden ihmisiän. Ensi kerralla kannattaa ehkä esikeittää porkkanat.

Porkkanat tosiaan antoivat makua kastikkeeseen. Lisäksi lisäsin paprikajauhetta. Kun porkkanat lopulta olivat kypsiä, otin itselleni pari kauhallista pieneen kulhoon, ja lisäsin loppuun kastikkeeseen lihaliemikuution. Makaronien keitinveteen meillä ei enää lisätä suolaa.

Lisäksi salaattia (sesonkisalaatti, kurkku, rypäle, paprika, tomaatti), johon saa maukkautta ja kosteutta sitruuna-avokadoöljyllä. Eipä tuo makaroniateria nyt järin herkulliselta näytä, mutta sainpa lämpimän ruuan. Enemmänkin olisin voinut syödä, mutta ei nyt riskeerata.

Iltapäivällä olikin sitten taas jo nälkä. Ateria jäi varsin energiaköyhäksi.




Kun porkkanat kerran olivat käsillä, päätin tehdä myös porkkanasämpylöitä. Viimeksi leipomani suolattomat pähkinäsämpylät ovat niin perinpohjaisen kuivia, että niitä ei tee mieli syödä.

Arvauksena on, että porkkanalämpimäiset, jopa suolattomina, maistuvat kaikille, joten taikinaa pitää tehdä kaksinkertainen satsi. Muut saavat niihin makua paksulla voikerroksella ja kinkulla tai juustolla, minä tyydyn kohtalooni.

Maitoa lämmittäessä heräsi kysymys, voiko elohopealämpömittarin jättää kulhoon ja panna mikroon. Piti kaivaa esiin joululahjaksi saamani jaksollinen järjestelmä -keittiöpyyhe ja tarkistaa, onko elohopea metalli. On se. Ei siis lämpömittaria mikroon!

Ohje taikinaan on otettu Kinuskikissan blogista.

Kaura-porkkanasämpylät
3 pellillistä
Taikina:3 dl porkkanaraastetta (noin 2 isoa porkkanaa)
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 rkl tummaa siirappia
2 tl merisuolaa
½ dl rypsiöljyä
3 dl kaurahiutaleita
noin 11 dl rouheisia sämpyläjauhoja
Voiteluun:1 muna
Pinnalle:kaurahiutaleita

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää siirappi, merisuola, öljy, porkkanaraaste ja kaurahiutaleet.
Sekoita joukkoon sämpyläjauhoja desilitra kerrallaan aluksi kauhalla tai puuhaarukalla sekoittaen, lopuksi kädellä vaivaten.
Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.
Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele kummastakin vuorollaan pitkä tanko. Jaa tanko samankokoisiin paloihin ja pyörittele paloista sämpylöitä.
Laita sämpylät pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinalla peitettynä 20 minuuttia.
Voitele munalla ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Jätin taikinasta pois merisuolan, tietenkin. En pannut suolaa lainkaan. Siirapin korvasin hunajalla, koska siirappia ei kaapista löytynyt, mutta hunajaa löytyi. Munallakaan en voidellut. Muutoin toimin ohjeen mukaan.

Taikinaa tulikin sitten ihan hurjan paljon.

Sämpylöitä tuli yhteensä 45. Riittää siis maisteltavaksi kaikille, ja loput laitan pakastimeen.

Sämpylöistä tuli meheviä, maukkaita ja täysin suolattomia.

Illansuussa keksin vihdoin, miten saan sämpylöille kostuketta ilman voita. Levitin päälle omenasosetta, ja voi miten se olikaan hyvää lämpimällä sämpylällä!