Majoneesin paluu ruokalistalle - ah onnea!

Tänään on ollut oikea herkuttelupäivä, ja täytyy nyt vain kovasti toivoa, etten ole tullut syöneeksi liikaa suolaa kaikkien herkkujen muassa.

Kävin aamulla työmatkani varrella olevassa K-kaupassa, jonka hyllyissä on aina kaikkea jännittävää. Tapanani on selailla jotakin hyllyä ja tutkia sen tuotteita tarkemmin. En ollut töihin menossa, koska teen parhaillaan etätyötä. Ajelin kuitenkin tuttuun kauppaan.

Tänään ostoslistalla oli lisää pahaa omenasosetta aamupuuron sekaan. Samassa hyllyssä ovat myös Nutellat. Nutellahan on herkullinen hasselpähkinä-kaakaolevite. Huvikseni vilkaisin Nutella-purkin takaa tuoteselostetta ja kas! Nutellassa on suolaa vain 0,1 g/100g. Kerta-annos on purkin mukaan 15 grammaa, joka on luultavasti leivälle levitettävä määrä. Suolaa 15 grammassa on vain 0,01g.

Ostin tietysti Nutella-purkin ja heti kotona tein itse tehdyistä, suolattomista porkkanasämpylöistä herkkuaamiaisen. En ollut ehtinyt syödä aamupalaa ennen kauppaan lähtöä, koska halusin käydä kaupassa ennen töiden alkamista. Tytär arvelikin, että Nutella-purkki saattaa olla huomenna jo tyhjä. Tuskin nyt sentään!

Näpelöin samalla maapähkinävoipurkkeja. Pirkka maapähkinävoissa on suolaa 1,0g/100g, mutta Amonan luomu-maapähkinävoissa ei ole lainkaan suolaa. Nappasin sitten purkin sitäkin, vaikken mikään maapähkinävoin ylin ystävä olekaan. Maapähkinävoilla saa ruokien makuun vaihtelua. Ja voi sitä leivällä tai puuronkin seassa syödä. Tässä luomu-maapähkinävoissa ei ole myöskään lainkaan sokeria.

Lounaaksi oli varattu eilisiä riisivihanneksen tähteitä ja kanankoipea. Nappasin kaupasta kuitenkin mukaan salaattisekoituspussin ja pari pulloa rypsiöljyä, koska näin eilen Hanna Gullichsenin Instagram-livevideossa loistavan majoneesivinkin. Sitä piti kokeilla heti tänään. Tämä majoneesi valmistuu äärettömän helposti 45 sekunnissa. Ja koska minulla on nyt sauvasekoitin, tuumasta toimeen. Itse asiassa sauvasekoitin hankittiin juuri majoneesin takia.

Majoneesin ainesosat ovat:
1 kananmuna
1 tl sinappia
1 tl sitruunamehua
2 dl rypsiöljyä
suolaa (jätin pois)

Kaikki ainekset mitataan kulhoon ja pannaan sauvasekoitin pörisemään. Majoneesi on hetkessä valmis. Niin kauan pöristellään, että majoneesi on paksua. Sen voi sitten maustaa haluamallaan tavalla. Itse ropsautin majoneesin sekaan läjän currya ja surruttelin sen vielä sekaisin.

Tein majoneesin lavuaarissa välttääkseni roiskeet. Ei niitä tietenkään tullut, kun olin varautunut. Laitoin itselleni lautaselle salaattisekoitusta, kurkkua ja tomaattia sekä kylmää kanaa. Päälle mojova annos taivaallisen herkullista currymajoneesia. Juuri tätä olen niin kaivannut!

Majoneesi on siis suolaton lukuun ottamatta kananmunaa. Koska majoneesia tulee aika iso määrä, yli kaksi desilitraa, ei sitä kaikkea kuitenkaan syödä kerralla.

Iltaruualla muut söivät kotitekoisia hampurilaisia. Kaupan hampurilaissämpylöissä on käsittämätön määrä suolaa siihen nähden, miten mauttomia ne ovat. Pirkka hampurilaissämpylöissä esimerkiksi on 0,5 g suolaa per sämpylä.

Minulle tehtiin muutama jauhelihapihvi, jotka maustoin pelkällä sipulirouheella. Pihvien kyytipojaksi paistoin Mummon pannuperunoita (ei suolaa), pakastemaissia ja tuoretta, keltaista paprikaa samalla pannulla. Tähän paistokseen sain uutta makua Arlan Lempi kirkastetusta voista (ei lainkaan suolaa). Sain vinkin Lempistä eilen kotitalousopettaja-kollegaltani. Tämä vinkki otettiin ilolla vastaan. Lempi kirkastettu voi sopii paistamiseen vallan hyvin, ja siitä tulee jännä, vähän pähkinäinen maku ruokaan. Vaihtelua siis rypsiöljyn mauttomuuteen.

Alun perin suunnitelmanani oli ruskistaa sipulia pihvien päälle mausteeksi. Koska pääsin kuitenkin majoneesin makuun, surauttelin tälle ruualle oman majoneesin, jonka maustoin paprikajauheella. Tätä paprikamajoneesia ottivat muutkin hampurilaistensa väliin, vaikka kaupan hampurilaiskastikettakin oli tarjolla. Paprikamajoneesikin oli niin hyvää!

Tänään on ollut varsinainen herkuttelupäivä. Ilman suolaa.

Paprikamajoneesi

Eilisen palovammat muuten paranivat kokonaan parin tunnin tiukalla pakastehernepussisiteellä. Vain pari pientä jälkeä jäi kohtiin, joihin hernepussi ei osunut. Tänään ei käynyt henkilövahinkoja.

Kasvissosekeitto - hyvän instaliven ainekset

Sain tänään sauvasekoittimen. Se avaa uusia mahdollisuuksia. On meillä sellainen joskus vauvavuosina ollut, mutta se on sittemmin hävinnyt aikojen saatossa.

Päätin kokeilla sauvasekoitinta ja tehdä kasvissosekeittoa. Valmiit, kaupasta saatavat kasvissosekeitot ovat hyviä, mutta niissäkin on suolaa. Itse tehden saa suolatonta. Ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä tämä kokkaus.

Ensin kaiveltiin jääkaappi ja kellari, ja löydettiin muutama hiukan itänyt peruna ja pussillinen karvaisia porkkanoita. Nehän kelpaavat vielä hyvin syötäviksi. Yksi lanttukin pääsi mukaan (Se oli virhe! Iso lantunmakuinen virhe.). Lisäksi ruskistin sipulia. Sekaan kattilaan ropsautin kourallisen kuivattuja keittojuureksia makua antamaan. Mausteeksi en tietenkään voinut laittaa kasvisliemikuutiota, koska niissä on suolaa puolet niiden painosta.

Siinä se nyt porisee, viiden litran kattilassa.
















Kun juurekset olivat pehmenneet kylliksi, oli aika tarttua sauvasekoittimeen.

Osa liemestä kannattaa kaataa talteen kulhoon. Jos lientä on liikaa, tulee keitosta liian laihaa. Kulhosta lientä voi lisäillä tarpeen mukaan.















Soppaa näyttäisi tulevan älyttömän paljon, mikä oli virhe sekin. Soseutin juurekset ja päätin lisätä joukkoon vielä mustapippuria. Valkopippuri antaa liian pistävän maun. Jätin sauvasekoittimen pystyyn kattilaan rouhiakseni pippurit sekaan. Sekoitin ei pysynytkään pystyssä kattilassa, vaan kallistui ja kaatui siten, että sekoitinpää nousi keitosta ja valutti tulikuumaa keittoa käsivarrelleni.

Keittoa roiskui tässä yhteydessä keittiön seinillekin.

Onneksi meillä on aina pakastimessa pakasteherneitä. Hernepussi palovamman päälle, kiinnitys ideaalisiteellä ja ruuanlaitto jatkui.

Palovamma on aika iso, hernepussi hädin tuskin riittää peittämään sen. Tätä kirjoittaessani on hernepussi yhä kiedottuna ranteeseeni.











Millaista kasvissosekeitosta sitten tuli? Lisäsin vielä kermaa ja kuumensin keiton. Sulatin pakastimesta kyytipojaksi muutaman itsetehdyn porkkanasämpylän.

Huomatkaa lohtuvoin määrä sämpylöilläni.
















Keitosta tuli aivan vauvankakan väristä. Siihen olisi saanut ehkä lirauttaa vähän lisää kasvislientä soseuttamisen jälkeen, mutta innokas apurini ehti kaataa loput liemet viemäriin. Keitosta tuli siis paksunsorttista.

Maku oli aika erikoinen. Liikaa sipulia ja ensi kerralla lantun voisi jättää pois. Sen sijaan paljon enemmän porkkanaa. Tai ehkä teenkin jotain aivan toisenlaista kasvissosekeittoa. Ideat muhivat jo, mutta palovammat saavat parantua ensin. Sauvasekoitin toimi kuitenkin moitteettomasti ja huonomminkin olisi voinut käydä. Sauvasekoitin olisi saattanut mulahtaa kokonaan keittoon ja hajota, tai olisin voinut saada samalla sähköiskun.

Tästä keittiösessiosta olisi tullut hyvä instalive. Ainakaan keittiössä ei ole tylsää.

Paremmat kanankoivet

Niin kummalta kuin se tuntuukin, suolattomaan ruokaan tottuu vähitellen. Osa perheestä on lähtenyt iloisin mielin mukaan syömään vähemmän suolaista ruokaa. Poika on todennut, ettei suolaton ruoka haittaa, koska muualta suolaa tulee niin paljon. Tytär syö usein samaa ruokaa kanssani.

Perjantai-iltana katoin muulle perheelle suolaisia herkkuja: savukalaa, silliä, valmissalaatteja, leikkeleitä, kananmunia. Itse söin edellispäivän tähteitä (kermaperunoita ja kanaa). Tunnustan, että savukalaa tarjolle laittaessani sujautin sitä salaa suuhuni pienenpienen palasen. Voi, miten hyvää (ja suolaista) se olikaan! Yhteen aikaan meillä oli savukalaa niin usein (koska pojat pitävät siitä kovasti), että kyllästyin siihen täysin ja ilmoitin, etten syö sitä enää ikinä. Nyt kyllä maistuisi sekin.

Ihan kaiken pystyisi varmasti valmistamaan suolattomana. Mutta aina se ei ole järkevää. Joissakin ruuissa suolaisuus on niin olennainen osa ruokaa, että suolattomana siitä katoaa hohto. Ja maku. Sen olen tässä koekeittiössäni jo huomannut.

Lauantainakin syötiin taas kanaa. Kaupan lihahyllyllä tulee aika epätoivoinen olo: lähes kaikissa lihatuotteissa lukee "miedosti suolattu" tai ne uivat suolaisissa marinadeissa. Valikoima, josta voin poimia itselleni sopivia tuotteita, ei ole suurensuuri. Härkis sun muut lihankorvikkeet ovat vielä suolaisempia kuin lihatuotteet.

Pojille ostin tulisesti maustettuja Hornet-koipia ja siipiä. Itselleni maustamattomia kanankoipia. Tällä kertaa voitelin ne ensin oliiviöljyllä, sitten Auran makealla sinapilla. Sitten ripottelin päälle currya, ja sen päälle korppujauhoja. Lopuksi pieni oregano-ripaus vielä pintaan.

Koipeliinit uuniin menossa.















Kypsistä koivista ei olekaan muuta kuvaa kuin pojan lähettämä "onko nämä jo valmiita?"-kuva. Jouduin kesken ruuanlaiton lähtemään hetkeksi asioille. Tulkitsin epäselvää kuvaa vähän huonosti ja käskin antaa olla vielä vartin. Pinta olikin sitten varsin tumma, mutta herkullisen rapsakka.

Lisukkeeksi mieli teki Kina mix -pakasteriisivihannessekoitusta. En viitsinyt edes katsoa pakkausta, varmasti liikaa suolaa siinäkin. Niinpä tein itse riisivihanneslisukkeen. Keitin riisin. Paistoin pannulla currylla ja savupaprikalla maustetussa öljyssä muutaman pussillisen hernemaissipaprikaa. Sekoitin ainekset keskenään ja totesin, että kaipaa suolaa. Puristin annokseni päälle sitruunaa, se teki riisivihannessekoituksesta mukavan kirpeän. Ripottelin myös kuivattua persiljaa ja oreganoa ihan vain varmuuden vuoksi.

Kanan nahka on lautasella, koska syön myös sen. Pienet on ilot.















Riisivihannessekoitus kelpasi kuitenkin muullekin perheelle ilman suolan lisäämistä, joten ihan hyvää siitä tuli. Hernemaissipaprika valikoitui vihanneksiksi siksi, että ruoka kelpaisi kaikille. Itse olisin voinut laittaa muitakin vihanneksia.

Laitetaan nyt vielä kuva eilisestä aamiaisestakin. Minulle mieluisin aamupala olisi iso mukillinen kuumaa, mustaa teetä (Lipton Yellow Label, ehdottomasti), johon on lusikoitu paljon sokeria. Sen kanssa muutama siivu leipää, joiden päällä on paksu kerros normaalisuolaista Oivariinia ja pari siivua voimakassuolaista emmentalia per leipä. Vesi herahtaa jo kielelle. Tämä kombinaatio vaan on kärkisijoilla kiellettyjen listalla.

Ei ihan näytä siltä, mitä kuvailin. Sulatin pakastimesta kaksi itsetehtyä, suolatonta ruispalaa. Sivelin niiden päälle äärimmäisen ohuen kerroksen vähäsuolaista Oivariinia, jonka päälle läträsin Auran makeaa sinappia. Sinapin päälle liimasin salaatinlehden, jonka päälle laitoin keon kurkkusiivuja. Lisäksi lohkoin yhden ison omenan. Vielä yksi kananmuna viipaleina. Ja lasi tuoremehua.

Ihan hyvää, mutta ei ihan sitä, mitä haluaisin. Liian terveellistä minun makuuni.

Kermaviilikastike, jossa on ytyä

Kermaviilikastike löytyy alempaa. Tässä samalla katsaus viikon ruokiin. Sangen suolatonta on elämä yhä. Yhtenä päivänä olin jopa niin kiva ja ihana, että tilasin muulle perheelle kebab-paikasta ulkoruokaa. Itse söin salaatintähteet. Ei edes harmittanut, joten suolattomuus on selvästi tehnyt pysyviä vaurioita aivoihini.

Meillä päätettiin syödä pitkästä aikaa fajitaksia. Tiedättehän, melkein kuin tortilla, mutta jauheliha maustetaan fajitas-mausteella. Tässä ensimmäinen katkera kalkki. Fajitas-mauste maistuisi minullekin, mutta se on ylettömän suolaista. Niinpä maustoin oman jauhelihani savupaprikalla, sipulihiutaleilla ja oreganolla.

Teki tosiaan pitkästä aikaa mieli jauhelihaa. Kana tuntuu pursuavan jo korvista ulos. Jauhelihassa ei itse asiassa ole sen enempää suolaa kuin kanassakaan. Perheen lempiruuassa, jauhelihakastikkeessa, on vain kovin vaikea ottaa kohtuullista annosta, koska kastiketta mielestäni kuuluu olla pastan päällä paljon. Tein oman fajitas-jauhelihani 300 grammasta, ja olen syönyt sitä useampana päivänä. Päiväannos jää siis maltilliseksi.

Näistä aineksista lähdettiin liikkelle. Tein kolmensorttista fajitasta: tavallista, kasvisversiota ja itselleni suolatonta.
Omiin fajitaksiin en tietenkään voinut lisätä papuja, koska ne uiskentelevat suolaliemessä.














En ole koskaan ollut kuivien tortillalettujen ylin ystävä, joten se ei haittaa, etten voi kääriä jauhelihaani tortillan sisään.

Paistoin jauhelihan pannulla, maustoin ja kippasin sekaan pussillisen pakastemaissia. Se on niin hyvää paistettuna! Keitin lisukkeksi riisiä, ja lusikoin nekin pannulle kypsän jauhelihaseoksen sekaan, pyörittelin hetken ja otin pois levyltä.

Lisukkeeksi pannulla paistettua paprikaa ja sipulia sekä jäävuorisalaattia ja pikkutomaatteja kermaviilin kera. Oikein hyvää!

Santsikierros seuraavana päivänä etätyöläisen lounasaikaan.

















Loppuviikon ruokalistalle pääsivät kermaperunat ja leivitetyt kanapihvit, lasten toiveruoka. Leikkelin kanafileepalat sopiviksi suikaleiksi. Ne leivitettiin maustetuissa korppujauhoissa (savupaprika, curry ja sipulihiutaleet).

Kermaperunoissa mausteena sipulihiutaleet ja mustapippuri. Maukasta tuli, niin kanasta kuin perunoista. Kanapihvien lisukkeeksi tein kermaviilikastikkeen. Purkilliseen kermaviiliä laitoin ison ruokalusikallisen savupaprikaa ja samanlaisen currya. Sekoittelin rivakasti. Jääkaapista löytyi muinainen sitruunanpuolikas, josta puristin kaksi roimaa satsia sitruunamehua kastikkeeseen. Sekoittelin taas ja maistoin. Kirpsakkaa oli. Turautin vielä pari kiekuraa hunajaa ja sekoitin hyvin. Täydellistä!

Aamupuurona syön Nalle-pikakaurahiutaleista keitettyä puuroa. En raaski syödä pakastimesta viimeisiä omenasoseita, joten ostin kaupasta Pirkka-omenasosetta, kun sellaisen huomasin. Se ei maistu lainkaan omenalta. Aika makeaakin se on. Puuron päälle se istuu täydellisesti: jostain tuntemattomasta syystä puuro tulee syötyä nopeasti, kun sen höystää kaupan omenasoseella. Jotain taikaa siinä siis on. Ehkä se on kirpeyden ja makeuden suhde, jota suolaton puuro kaipaa.

Neuvolantäti olisi tyytyväinen

Muistan hyvin, kun lapset olivat pieniä ja kuka milläkin tapaa ruokarajoitteinen. Ei allerginen, vaan äitinsä tapaan kranttuja. Neuvolantäti jaksoi jankuttaa, että kun tarpeeksi monta kertaa maistattaa, niin kyllä se (mikä milloinkin) alkaa maistua. En kokenut järkeväksi tuputtaa lapselle kolmeakymmentä kertaa perunaa siinä toivossa, että eräänä päivänä hän kävisi innosta hihkuen sen kimppuun. Kyllä hän muutenkin innostui myöhemmin perunoista, mäkkärin ranskalaisina.

Nyt voin kuitenkin todistaa neuvolantädin ohjeen toimivaksi. Suolattomaan ruokaankin tottuu. Se ei automaattisesti kuitenkaan tarkoita sitä, että siihen rakastuisi. Pystyn kuitenkin jo kestämään suolattoman ruuan ilman katkeruutta.

Tänään tein pannukakkua ilman suolaa. Ei varmaan yllätä, että se toimii ilman suolaakin. Laitoin jopa pikkuriikkisen ripauksen sokeriakin siihen. Munia laitoin vain kolme, ettei tule liikaa suolaa. Maidossakin näytti olevan suolaa 0,1g/100g.

Pannukakusta tuli... noh, pannukakku.

Ennen vanhaan söin pannukakkua aina runsaan kermavaahdon kanssa. Koska pyrin nyt välttelemään suolaa ja sokeria, tyydyn pelkkään (makeaan) vadelmahilloon. Kyllä joskus on saatava jotain hyvääkin.

Niin kuin kuvasta näkyy, kiire oli maistamaan. Ehdin haukata pari kertaa toisen käden räplätessä kännykän kameraa esiin. Hyvää oli.

Kosteaa salaattia

Perjantaina olin etätöissä kotona ja söin siis lounastakin kotona. Kanapyttipannun tähteitä oli jäljellä vielä vähän, joten lämmitin ne. Kanapyttis on aika kuivaa, ja Auran currymajoneesi onkin suuri osa sen viehätystä. Valitettavasti majoneesi ui suolaisissa vesissä ja on kiellettyjen listalla. Niinpä sekoitin kermaviiliin currya ja Auran makeaa sinappia, ja sain korvikkeen currymajoneesille.

Lisäksi otin edellisiltana hätävaraksi jääkaappiin kyhäämääni kana-pastasalaattia. Laitan aina pilkotut vihannekset ja hedelmät yhteen kulhoon, paistetut kanasuikaleet toiseen ja maustetun pastan kolmanteen. Ottaessani salaattia yhdistelen itselleni sopivan annoksen. Näin maku pysyy tuoreempana.

Salaattiin pilkoin omenoita, rypäleitä, kurkkua ja suippopaprikaa. Kotimaiset porkkanat ovat nyt todella meheviä ja makeita. Raastoin lisäksi ohuella terällä pari porkkanaa, ja sekoitin raasteen salaattiin. Se tuo salaattiin mukavasti kosteutta, joka siitä muuten uupuu. Ja kun ei sitä salaatinkastikettakaan saa laittaa. Lisäsin salaatin päälle vielä keitetyn kananmunan, kun ei ruuassa liiemmälti suolaa muuten ole. Pysyvät suonenvedot poissa.

Päivälliseksi valmistin taas uunikalaa. Ripottelin kalafileiden päälle mustapippuria, raastettua sitruunankuorta ja tuoretta tilliä. Lisäksi leikkelin pari sitruunaviipaletta joka fileelle. Puristin loput sitruunat kuoresta suoraan kalan päälle. Taisi käydä niin, että sitruuna raakakypsytti kalan jo ennen uuniin ehtimistä.

Herkulliselta näyttää!

Kalan lisukkeeksi söimme salaattia. Salaatissa on sesonkisalaattia, omenaa, rypälettä, raastettua porkkanaa, suippopaprikaa, kurkkua, tomaattia ja napsahtelevia herneenpalkoja. Salaattia jäi täksikin päiväksi, samoin kalaa. Tänään tiedossa helppo lounas!

Kalan ja salaatin kanssa tarjolla oli kermaviilikastiketta. Muiden kermaviiliin sekoitin kurkkusalaattia (oijoi, miten suolaista!), omani oli aiemmin tehtyä curry-sinappi-kastiketta.

Paistetut kanankoivet ja kanapyttis

Alan kyllästyä kanasuikaleisiin, jotka ovat paistettuinakin kuivakoita. Ostin vaihteeksi maustamattomia kanankoipia. Niitä piti syömän jo perjantaina, mutta valitettavasti muu Suomi oli hamstrausinnossaan ostanut myös kaikki kanankoivet. Keksisin kyllä helposti vähemmän tilaavievää ja ruokaisampaa hamstrattavaakin.

Kanankoipien valmistuksessa tuli harmillinen kiire. Ajatuksena oli tehdä varsinainen gourmet-herkku itselleni, mutta kun aloin latoa kanankoipia pellille, ilmestyi poika harmistuneena valittamaan, että sisko oli kylläkin luvannut hänelle jauhelihakastiketta ja spagettia. Niinpä ajolähdön edessä kananakoivet piti saada nopeasti uuniin, jotta pääsin valmistamaan muille toista ruokaa.

Kanankoipia ei koskene kokoontumisrajoitus tahi -tiheys. Eikä niitä ole kuin yhdeksän, joten hallituksen asettaman suosituksen puitteissa mennään.















Voitelin kanankoivet Auran makealla sinapilla, jossa ei ole suolaa. Sen jälkeen ripottelin päälle savupaprikajauhetta. Ensi kerralla voitelen koivet ensin öljyllä, sitten sinapilla, sitten ripottelen päälle korppujauhoja saadakseni rapean pinnan, ja lopuksi maltillisesti paprikajauhetta.

Paprikajauhe muuttui uunissa pirteän mustaksi.
















Kanankoipien seuraksi paistoin Mummon pannuperunoita, ei suolaa niissäkään. Perunat maustoin parikalla, currylla ja sipulihiutaleilla.

Seuraavana päivänä otin kanaa ja perunoita töihin evääksi. Annosta värittävät paprikat ja kurkku.

Kotona valmistin päivälliseksi kananlopuista pyttipannua. Tein suosiolla itselleni oman, suolattoman satsin, jotta voin syödä tähteet seuraavana päivänä. Suolaton pyttipannu ei tahdo muille maistua.

Päälle seesamiöljyä ja kunnon töräys makeaa sinappia. Kyllä maistui!

Leivitetyt possupihvit

Olin jonkin aikaa siinä uskossa, että koska kaikissa leivissä on suolaa, korppujauhoissakin on suolaa. Katsoin sitten korppujauhopussin kyljestä, eikä niissä mitään suolaa ole. Voin siis syödä leivitettyjä pihvejä, kunhan korppujauhoja ei mausteta suolalla.

Tänään meillä oli lounaaksi possupihvejä porsaan ulkofileestä. Työlästä, mutta poikien lempiruokaa. Maustoin korppujauhot sipulihiutaleilla, savupaprikalla ja mustapippurilla. Pihveistä tuli tosi maukkaita! Paistamiseen käytin rypsiöljyä. Lisäksi tarjolla oli uunissa paahdettua kukkakaalia ja parsakaalia. Muille myös lohkoperunoita. Itse kyllästyin nopeasti mauttomiin perunoihin. Ilman suolaa tai suolapitoisia mausteita peruna nyt vaan ei toimi. Muut saivat possupihvien päälle maustevoita, minä en ottanut.

Täytetyt paprikat

Mietittiin taas, mikä olisi makoisaa ruokaa viikonloppuna syötäväksi. Viikonloppuisin on enemmän aikaa näprätä valmistuksen parissa. Tytär ehdotti täytettyjä paprikoita, ja niitä tehtiin. Olen aiemmin pitänyt täytettyjä paprikoita vaivalloisena valmistettavana. Nykyään, kun kaikki, mitä syön, on vaivalloisen valmistamisen takana, täytetyt paprikat loistivat helppoudellaan.

Ensin tarvitaan tietysti paprikat ja ruskistettu jauheliha. Koska jauhelihaa ei ollut saatavilla valmiiksi pakattuna, ostimme sen suoraan palvelutiskiltä. Se oli ihanan vanhanaikaisesti kääritty paperiin. Laadultaan se oli priimaa. Maustoin jauhelihan kuivatuilla sipulihiutaleilla, savupaprikalla ja oreganolla. Siitä levisi kerrassaan houkutteleva tuoksu.

Ensinnä laitoin paprikoiden sisälle jauhelihaa. Sen päälle lusikoin keitettyä riisiä.

Riisin päälle lusikoin pannulla paistamaani pakastemaissia. Rakastan pakastemaissia, siinä on ihana, makea maku. Pannulla paistettuna siitä tulee vielä parempaa.

Maissin päälle aseteltiin muutama minitomaattiviipale. Täytettyihin paprikoihin kuuluu itseoikeutetusti juustoraaste. Olin uhmakas, ja laitoin sitä kelpo kasan myös omille paprikoilleni. Muihin sitten enemmän. Kun kerran kaikista uhrauksista huolimatta kehtaa huimata (lue edellinen postaus), nousen kapinaan. Olen syönyt viikkoja niin vähän suolaa, että haluaisin jo kokeilla, voiko joskus silloin tällöin harvoin toisinaan edes vähän irrotella ja syödä muutaman ylimääräisen gramman vaikkapa juustoraastetta.

Siinä ne nyt ovat, valmiit paprikat. Ihana tuoksu ja ihana maku! Ja mikä elämys, kun sain haarukallisen sulaa juustoa suuhuni. En muistanutkaan, miten hyvää se on. Söin vain kaksi, en sentään hullu ole. Loput säästän ehkä huomiselle.

Huimaus palasi, mutta miksi?

Vaikka saatankin vaikuttaa rouva Hulda Huolettomalta (kuten lapsena koulussa laulettiin), kun kuljen tyytyväisenä uutta käsilaukkuani heilutellen (muistamatta ollenkaan apteekkiin jäänyttä täyttä ostoskärryä), kytee silti mieleni perukoilla stressin aiheita.

Onhan tää mun uusi käsilaukku aika ihana. Kelpaa sitä heilutella ja unohtaa pikkujutut.

Pari päivää stressasin, onko kauppojen hyllyillä enää mitään, kun sinne asti perjantaina pääsen. Media ja some esittelivät kuvia tyhjistä hyllyistä ja maalailivat apokalyptisia näkymiä. Olihan siellä vielä ostettavaa. Vain jauheliha, kanankoivet (molemmat mun ostoslistalla) ja jotkut kuivatarvikkeet olivat loppu. Veikkaanpa, että puolet sämpyläjauhoja ja kuivahiivaa hamstranneista ihmisistä jättää ostoksensa käyttämättä, jos ei koko Suomea panna karanteeniin. Toki siinä tapauksessa he ovat hyvin varustautuneita.

Toinen stressin aihe on tämän kevään ylioppilaskirjoitukset. Saadaanko kirjoitukset rämmittyä läpi, ennen kuin koulut päätetään sulkea? Nyt näyttää toiveikkaalta, koska kaikki loput kirjoitukset on ympätty samalle viikolle. Meillähän on tämän kevään abiturientti nostamassa stressikäyrää.

Kolmas stressin aihe on ollut muutama huonosti nukuttu yö ja korvan lisääntynyt humina ja tukkoisuus. Minähän olen ollut salamannopea nukahtaja. Kun silmät suljen, lähtee taju. Nykyään herään yön pimeimpään aikaan ja valvon parikin tuntia, ennen kuin uni suvaitsee tulla uudelleen. Kun kello sitten soi aamuvarhain, olen ehtinyt nukkua aivan liian vähän. Huolestuneena olen seuraillut syömisiäni ja arponut, onko sittenkin jossain ollut liikaa suolaa, kun humina vaan yltyy.

Eilen söin sitten täysin suolatonta ruokaa. Eväänä oli pari kotitekoista ruispalaa sinapilla, salaatilla ja kurkulla. Yllättävän hyvää. Alla eväsleipä. On siellä leipäkin, vaikkei se näy.

Päivälliseksi paistoin kalaa ja sen kanssa syötiin salaattia. Oli niin kova nälkä, etten muistanut kuvaa ottaa. Suolaa nolla grammaa. Sen sitten jo huomasikin, illansuussa alkoi vetää varpaista suonta. Eli suolaa olisi jostain vähän saatava.

Mietin siis, mitä söisin, jotta saisin sopivan pienen annoksen suolaa. Ah, kananmuna, tuo ihana saavuttamaton herkku. Niitä keittämään. Kananmunissahan on suolaa n. 0,34g/100g, eli yhdessä munassa on 0,2g suolaa. Pilkoin itselleni myös hedelmiä iltapalaksi, omenan ja päärynän.

Kuinka ollakaan, munien kiehumista odotellessani alkoi keittiö pyöriä. Stressi ja unenpuute eskaloituivat kunnon huimauskohtaukseen. Hoipertelin sohvalle istumaan ja nappasin lääkkeet. Nukahdin samantien, mikä oli hyvä, koska en pystynyt liikahtamaankaan. Tunnin nukuttuani oli jo parempi olo. Vaihdoin yövaatteet ja jatkoin sujuvasti yöunille. Porskuttelin aamuun saakka, kymmenen tuntia. Olo ei siltikään ole niin hyvä, että uskaltaisin tänään töihin lähteä. Onneksi tänään on lauantai.

Herkullinen iltapalani siirtyi jääkaappiin odottelemaan aamua. Nyt nautin sen uhallakin aamupalaksi. Ostin eilen kaupasta itselleni sekä ruusuja että tulppaaneja. Tulppaanit ostin ensin, ja sitten toisessa kaupassa näin niin ihania, kolmivärisiä ruusukimppuja, että sellainenkin oli saatava.

Nyt viikonloppu lepoa ja kauniita ajatuksia. Vaikea tosin olla ajattelematta, että eikö mikään riitä, että huimaus pysyisi poissa. Kauhulla odottelen jo kesäaikaa, kun pitää nousta vielä tuntia aikaisemmin. Toivoin, että siihen mennessä pahimmat huimaukset olisivat jo ohi. Etukäteen murehtiminen ei auta, joten hus pois ajatuksista!

Mä haluan

Mä haluan

- juustossa uivaa pepperonipizzaa
- big macin
- voileipäkakkua
- paksulti voidellun voileivän, jossa on sentin kerros juustoa
- kuumaa, mustaa teetä, jossa on paljon sokeria
- Blåband-kanarisottoa
- salaattia, jossa on oikeaa salaatinkastiketta
- pihvin maustevoilla
- suolaista kana-kasvispiirakkaa
- lasagnea
- lihapiirakkaa
- keitettyjä kananmunia
- paistettuja kananmunia
- pekonia
- raejuustoa
- suklaata

ihan vain muutamia mainitakseni. Kuulostaako kohtuuttomalta?

Mitä sain?

Samaa kuin eilen ja toissapäivänäkin. Olihan se ihan hyvää, ja söin reippaasti lautasen tyhjäksi. Mulla oli muuten samaa töissäkin eväänä. Huomenna töissä olisi tortillapäivä. Menen ehkä ruokalaan itkemään.

Selkäranka alkaa olla koetuksella. Poika sanoisi tätä ensimmäisen maailman ongelmaksi, niin kuin kaikkia mun ongelmiani.

Haen jääkaapista lisää minitomaatteja ja viinirypäleitä.

Tortillan tapainen ruoka

Tänään muut söivät jauhelihatäytteisiä tortilloja. En ole koskaan ihmeemmin perustanut tortillaletuista, joten mielihyvin jätin sellaisen ottamatta (niissä on suolaa jopa 1,4g/100g).

Omaan annokseeni paistoin hyvin maustettua kanaa. Kun paistamiseen käytettävään öljyyn sekoittaa sen kuumenemisvaiheessa reilun turauksen currya ja savupaprikaa, tarttuu maku ihanasti kanaan ja antaa sille myös väriä.

Lisäksi otin keitettyä riisiä, paistettua sipulia, paistettua maissia ja paistettua paprikaa. Päälle sesamöljyä. Lisäsin annokseen vielä salaatinlehtiä ja kermaviiliä. Jätin tuoreet kurkut ja tomaatit ottamatta, koska niitä oli evässalaatissakin ja kaipaan vaihtelua.

Kasasin annokseni kulhoon pokebowl-tyyppisesti, jolloin paistamisessa käytetyt öljyt valuvat alaspäin kostuttaen ja maustaen myös kulhon pohjalla olevan riisin.

Ruoka oli herkullista. Otin lisää ja söin itseni ähkyyn. Sitä ei olekaan tapahtunut aikoihin. Annoksen ainoa suola oli kanassa (raaka kana 0,12g/100g) ja kermaviilissä (0,1g/100g).

Alla kuvassa eilisen Korkeasaari-retken evässalaatti, kanapastasalaatti. Samaa oli eväänä tänään töissä. Hyvää oli sekin. Rucola antaa siihen pirtsakkaa makua.

Helsingin Sanomissakin on huomattu, että suomalaiset syövät liikaa suolaa. Jutussa Liian suuri suolavuori kerrotaan suositusmääristä ja siitä, miten paljon suolaa huomaamatta tulee syötyä. Jutussa on myös muutamia vähäsuolaisia ruokaohjeita niille, jotka sietävät suolaa jonkin verran. Yrtti-rahkalevite kuulostaa herkulliselta. Tällä hetkellä siinä on kuitenkin liikaa suolaa minulle.

Yrtti-rahkalevite: 

1 prk (250 g) maitorahkaa
100 g vähäsuolaista margariinia
1–2 valkosipulinkynttä
1 ruukku tuoretta basilikaa
2 tl luomusitruunan kuorta hienoksi raastettuna

Sekoita rahka ja margariini keskenään sähkövatkaimen pienimmällä teholla.Purista joukkoon valkosipulinkynnet. Lisää sitruunankuoriraaste. Sekoita tasaiseksi. Hienonna basilika ja kääntele se joukkoon. Tarjoa leivän kanssa.
(Lähde: HS 9.3.2020)

Tämän päivän ateriasta voin vielä sanoa, että hyvä ruoka, parempi mieli. Nyt on hyvä mieli ja massu täynnä.

Pizzapäivä - aina ei voi voittaa

Minun on tehnyt pitkään mieli pizzaa. Pizzassahan juusto on se juttu. Venyvä, sulava juusto, jota on yltäkylläisesti. Emmentalia ja mozzarellaa. Tänään oli aika kokeilla, onko pizzalla elämää ilman juustoa.

Minulle tehtiin oma taikina, ilman suolaa. Kaikilla aiemmilla kerroilla olen valittanut, että taas tuli pizzataikinaan liian vähän suolaa. Nyt pidin nokkani kiinni. Yleensä suosin pizzan täytteenä pepperoni-makkaraa. Tällä kertaa täytteiden valinta ei ollut vaikea. Pelkkää punaista, tomaattia ja paprikaa.

Muiden pizzapohjat voidellaan pizzakastikkeella. Siinä on suolaa 0,6g/100g. Minäpä voitelin omani tomaattimurskalla, jossa ei ole lainkaan suolaa. Päälle ripottelin kuivattua basilikaa.

Pizzan tärkein täyte on juusto. Punaleima-emmental-raasteessa on suolaa vain 0,7g/100g. Pizzajuustoraastessa on tuplasti sen verran.

Piti kaivaa ikivanha, Philips Ahkeran kylkiäisenä tullut keittiövaaka esiin. Sillä ei ole paljon käyttöä ollut. Kuvassa olevalla lautasella on kahteen pizzaan tuleva määrä juustoa, yhteensä noin 20 grammaa. Yhteen pizzaan siis hyppysellinen.

Ja kun se kymmenen grammaa levitellään pizzalle, se näyttää tältä. Sama kuin ei mitään. Ensi kerralla laitan sen vähäisen juuston yhteen kohtaan ja saan ihanan, sulaneen juustokuprun. Tai tungen sellaisenaan suuhuni ja tunnen hetken ihanan juustonmaun kielelläni.

Täytteeksi levittelin tomaatteja ja paprikaa. Ananastakin olisi voinut laittaa, mutten pidä siitä. Laitoin sitten sitäkin enemmän tomaattia ja paprikaa. Ne saavat tehdä parhaansa korvatakseen juuston ja pepperonin.

Olisin voinut laittaa pizzaan myös kanaa, mutta koska syön sitä muutenkin joka ikinen päivä, en laittanut.

Yllätys: aneeminen pizzani näyttää paistettuna samalta kuin ennen paistamista.

Vielä rucolaa päälle ja syömään.

Sitruuna-avokadoöljyllä tuunattu pizzapala. Heti on paljon elävämmän näköinen, vai mitä? Ja makuakin tuli.
















Pizza oli pettymys sikäli, että juusto on niin olennainen osa pizzaa. Ainakin minun elämässäni. Ja pepperoni. Näillä täytteillä siinä ei ollut oikein mitään makua. Puolet pizzasta syötyäni älysin ruikkia päälle sitruuna-avokadoöljyä. Se on kyllä ihme eliksiiri: pizzankin maku nousi uusiin ulottuvuuksiin. Samalla siihen tuli kaivattua kosteutta.

Lopputulos: kyllä tätä nälkäänsä söi, mutta tajunnanräjäyttävä kokemus se ei ollut. Maha täyttyy, mutta makuhermot eivät saa täyttymystä. Osasyynsä lienee sillä, että olen ronkeli täytteiden kanssa.

Jupisin olohuoneessa syödessäni: "Täysin mautonta #¤%&#."
Poika totesi huoneestaan: "Kiva, että sullekin maistuu."

Ei se näkö vaan se maku

Tein eilen uuden satsin granolaa, kuten kerroinkin. Granolan ohjehan löytyy täältä. Se on vaan niin hyvää, luultavasti tuhdin vaahterasiirappiannoksen takia. Kyllä tässä kieltäytymisen kyllästämässä elämässä saa olla huippuhetkiäkin.

Tänä aamuna oli yksi sellainen. Lorautin kulhoon Valion mansikkakeittoa ja lusikoin päälle granolaa. Totesin, että ensi kerralla kannattaa tehdä toisinpäin: ensin granola, sitten keitto. Muuten granolaa tulee lapioitua ahneuksissaan, jos sellaiseen on taipumusta, liikaa.

Komea granola-tornini. Vähän vanhoja ja kaksi purkillista uutta erää. Löytyi lopultakin näillekin Tupperware-purkeille käyttöä.

Herkkuaamupala lautaselle. Mansikkakeitto saisi olla sokeroimatonta, mutta en nyt käy pikkuasioista valittamaan.

Näyttää kamalalta. Suorastaan luotaantyöntävältä. Ja terveelliseltä. Onneksi maku on suorastaan taivaallisen hyvä.

Tietenkin otin santsikierroksen. Mihin ahne tavoistaan pääsee. Nyt on akanoita joka hampaankolossa.













Viime päivinä olen joutohetkinä siivoillut keittiön kuiva-ainekaappeja ja maustehyllyjä, niin kaapissa kuin lieden päällä. Etummaisena kaapeissa ja esillä on ollut nykyelämässä ihan vääriä asioita. Entiseen elämään ei taida olla paluuta ainakaan aikoihin.

Olen tyrkkinyt entisen elämän herkut kaapin takalaitaan tai jakanut halukkaille (esim. karkkivarastoni meni parempiin suihin, nyyh). Puolivalmisteet ja säilykkeet (tonnikala, kaipaan sinua niin) saivat tehdä tietä pähkinöille ja makaronille. Niinikään suolaa sisältävät mausteseokset valtavissa purkeissa saivat väistyä pienten maustepurkkien tieltä. Liha- ja kasvisliemikuutiot sentään jätin armollisesti esiin muita varten. Siinähän tukkivat verisuoniaan.

Elämäni keskittyy nykyään aivan liikaa ruuanlaiton ympärille. Enkä edes tykkää ruuanlaitosta tai kyökkihommista. Syksyllä tuskailin, että tarvitsisin uusia haasteita ja sisältöä elämääni. Oisko tämä nyt sitten sitä itseään. Haastetta ainakin on. Eikä jää aikaa turhaan haihatteluun.