Helppo ja vähäsuolainen suklaamousse valmistuu vaivattomasti kuohukermasta ja taloussuklaasta Valion ohjeen avulla.
Huomasin, että kermavaahdon määrää voi lisätä kaksinkertaiseksi, jolloin mousse on edelleen hyvin suklaista, muttei niin tiukkaa kuin alkuperäisella ohjeella.
Helppoa ja hyvää! (Pursottamalla moussen kulhoon saisi kauniimpaa jälkeä, mutta kukapa viitsii)
Tätä en ole tainnut aiemmin julkaista kuin Instagramissa. Äitini kertoi viime vuonna tekevänsä usein smetanalohta. Nyrpistelin nenääni, mutta kerran sitten mietin, että miksikäs ei. Smetana on hapanmaitotuotteena sen verran kirpeää, että se sopii suolatonta ruokaa elävöittämään erittäin hyvin.
Leikkaan ensin lohifileen sopiviksi paloiksi. Sopivan voi jokainen määritellä itse. Laitan ne vuokaan, koska uunipelti on liian laaja, jos se ei tule kalasta täyteen. Tällöin smetanat valuvat pitkin peltiä pois kalojen päältä.
Sen jälkeen puristan kalapaloille runsaasti sitruunamehua ja silppuan päälle paksuja tukkoja tuoretta tilliä. Smetanapurkkiin raastan yhden sitruunan kuoren, silppuan loput tillit, laitan sipulijauhetta ja sitruunapippuria ja puristan ison keon Auran makeaa sinappia (suolaton). Sekoitan ja levittelen paksulti kalapalojen päälle.
Sitten paistan kalaa uunissa 200 asteessa, kunnes se on kypsää. En ikinä muista katsoa kelloa, joten kokeilemalla selviää, onko kala valmista. Kun kala on otettu uunista, folio vuuan päälle ja jätetään odottamaan perunoiden valmistumista.
Perunat kuoritaan ja pilkotaan ja paistetaan niin ikään uunissa. Lohkoperunoiden sijaan suosin pieneksi pilkottuja perunoita, niihin tulee enemmän makupintaa. Pilkon perunat uunipellille leivinpaperin päälle. Kaadan päälle runsaasti oliiviöljyä sekä ripottelen sipulijauhetta, paprikajauhetta, viispippuria ja Provencen yrttimaustetta. Käytän Meiran suolattomia mausteita.
Sekoittelen leivinpaperin avulla mausteet ja öljyt yltympäriinsä nostelemalla leivinpaperin kulmia. Levitän perunat takaisin pellille kunnolla ja ripotan vielä lisää yrttimaustetta päälle. Paistetaan uunissa 225 asteessa noin puoli tuntia.
Lisukkeeksi paistan pannulla kaalia. Valkokaali on talvikaalia, isoa ja tiukkaa. Leikkaan sen ohuiksi suikaleiksi ja heitän pannulle ruskistumaan öljyssä. Maustan sen seesamiöljyllä ja seesaminsiemenillä. Parsakaalin paistan sellaisenaan ja kuten näkyy, se palaa helposti.
Kun kaikki on valmista, pääsee syömään. Hyvää! Maistui koko perheelle suolattomuudesta huolimatta.
Eipä ollut tänäkään jouluna minun syömän perinteisiä jouluruokia. Piti miettiä, mitä sitten söisin, jotta tulisin kylläiseksi ja vielä hyvä mielikin.
Päädyin tekemään tonnikala-smetanapiirakan jouluksikin. Tein itse rahkavoitaikinan. Täytteen sekoitin tällä kertaa ensin kulhossa ja kippasin sitten kaulitun pohjan päälle. Täytteeseen laitoin purkillisen Arla-smetanaa, kolme purkillista vähäsuolaista Calvo-tonnikalaa, pussillisen maustamatonta mikroriisiä (koska unohdin laittaa riisin ajoissa kiehumaan ja aattoaamun aikataulu oli uunin osalta tiukka), kaksi keitettyä kananmunaa pieneksi pilkottuna (ensin munaleikkurilla toiseen suuntaan, sitten toiseen suuntaan) sekä runsaasti tuoretta tilliä. Sekoitin kaiken mössöksi.
Levitin täytteen pohjalle ja kaulin päälle toisen taikinalevyn. Voitelin munalla ja paistoin puoli tuntia 200 asteessa. Erittäin helppo ja nopea herkku.
Yksi pyöreä piirakka riitti minulle joulunpyhiksi, vaikka otin sitä kahdesti päivässä. Se on erittäin ruokaisaa.
Lisäksi tein perunasalaattia (keitettyjä perunoita, kurkkua, omenaa, pakasteherneitä ja itsetehty majoneesi). Sangen ruokaisa lisuke sekin.
Äitini tekee aina itse rosollia, ja sain häneltä valmiiksi keitettyjä ja pilkottuja punajuuria ja porkkanoita. Lisäsin sekaan pilkottuja omenoita ja suolaton rosolli oli siinä. Rakastan kermavaahtoa rosollin kanssa, mutta tämän suolattoman version kanssa se ei oikein toimi. Niinpä tein kermasta, etikasta ja sokerista kirpeän rosollikastikkeen.
Tätä minä söin koko joulun. Hyvää ja täyttävää, olin tyytyväinen. Eikä tarvinnut pelätä suolan liika-annostusta.
Pitkästä aikaa ehdotin perheelle, että tehtäisiin itsenäisyyspäivän buffet-pöytä. Vähän niin kuin brunssi, mutta iltapäivän puolella. Sattuneesta syystä tällaisia herkkupöytiä meillä ei ole aikoihin ollut, koska en itse pääse osingolle. Kuten kolmannesta kuvasta näkyy, sain lautaselleni itse tehtyä, suolatonta perunasalaattia ja klementiinejä. Ananastakin olisin saanut, mutta inhoan ananasta.
Muistin pari päivää sitten, että joskus kauan sitten 1980-luvun lopulla tein tonnikala-smetanapiirakkaa, kun tuli vieraita. Se oli aivan älyttömän hyvää. Päätin tehdä sitä taas, tällä kertaa suolattomana.
Taikinan tein itse, rahkavoitaikina suolattomalla voilla. Siihen tulee 250 g maitorahkaa, saman verran suolatonta voita, neljä desiä vehnäjauhoja ja teelusikallinen leivinjauhetta. Kaupan lehtitaikinalla pääsisi helpommalla, mutta sehän ei ole tässä elämässä tarkoitus eikä päämäärä. Rahkavoitaikina olikin nopeampi tehdä kuin muistin. Käärin sen kelmuun, laitoin pariksi tunniksi jääkaappiin ja sitten se oli juuri sopivaa käsiteltäväksi. Päätin uhkarohkeasti kokeilla oikein kaulitsemista, vaikka taikina onkin varsin tähmäistä. Yllättäen se onnistui yli odotusten. Tarttumisvaaran takia kaulitsin taikinan paperin päällä.
Koska taikinasta tuli kaulitsemalla pyöreä (lopputulos on aina yllätys), otin pyöreän vuoan, johon lotkautin sen papereineen. Koko oli juuri sopiva. Levittelin pohjan päälle kolme purkillista vähäsuolaista tonnikalaa. Jääkaapissa oli eilistä keitettyä riisiä, joten lisäsin sitäkin. Päälle levitin purkillisen smetanaa.
Se oli virhe. Smetanaa tuli aivan liikaa. Ja se oli virolaista smetanaa, joka on ihan erilaista kuin suomalainen. Ensi kerralla ostan pienen purkin suomalaista smetanaa ja sekoitan sen tonnikalaan ennen taikinalle levittämistä.
Pakastimesta löytyi kauan sitten pakastettua tilliä, jota ripottelin vielä koko komeuden päälle. Sitten kaulin loput taikinasta piirakan kanneksi. Se ei tietenkään meinannut irrota paperista lainkaan kauniisti. Jos olisin taitava, olisin voinut näperrellä voitaikinasta kalakoristeen piiraan päälle. En ole taitava.
Voitelin piirakan, pistelin reikiä ja paistoin 200 asteessa puolisen tuntia. Hyvää tuli. Eikä tarvitse kadehtia muiden pasteijoita.
Aina joskus minun tekee mieli pullaa. Aika harvoin kylläkin, ja silloin mieliteon on riittänyt tyydyttämään kaupan siivutettu Pullava. Valitettavasti Pullavan suolapitoisuus on vahva, joten piti alkaa itse leipomispuuhiin.
Tein taikinan suolattomalla voilla, jolloin siitä tulee suolaton. Nutella on myös suolatonta, joten päätin kokeilla Nutella-pullia. Kaulin taikinan ja sivelin Nutellaa taikinalevylle. Sitten käärin sen rullalle ja leikkasin paloiksi. Päälle tökkäsin vielä kokonaisen hasselpähkinän. Nutella-pullista tuli aivan sairaan hyviä!
Osan pullista tein perinteisiksi sokeri-kanelitäytteisiksi pulliksi. Sivelin taikinalevylle myös voita, mikä oli vikatikki, koska taikina on muutenkin varsin rasvaista. En nimittäin säästellyt voin kanssa. Ensi kerralla riittää pelkka sokerin ja kanelin ripottelu. Tällaisia pullia olen leiponut viimeksi 1990-luvulla, joten ihmekös tuo, vaikka yksityiskohdat ovat painuneet unholaan.
Molemmista pullista tuli erittäin hyviä, ja aion leipoa toistekin. Sekin homma on vuosia tuntunut kovin vaivalloiselta. Eipä leipominen nykyelämässä paljon muuta ruuanlaittoa vaivalloisempaa ole. Ja siis nykyäänhän noita täytemahdollisuuksia on hippasen enemmän kuin viime vuosisadalla. Ensi kerralla laitan väliin ehkä omenamarmelaadia ja kanelia.
Pullavuokia löytyi kaapista sata ja yksi, vaikkei meillä kyllä ole herran aikoihin leivottu pullia sen enempää kuin muffinsejakaan.
Enpä olisi uskonut koskaan sanovani tätä, mutta totta se on: vajaassa kahdessa vuodessa suolaa rakastava makuaistini on tuhoutunut täysin. Nykyään syön suolatonta ruokaa hyvällä halulla ja useimmiten jopa pidän siitä. Myös perunamuusi ja riisipuuro menevät sujuvasti alas suolattominakin. Saatan ripauttaa isoon padalliseen aivan aavistuksen suolaa, jota ei kyllä maussa huomaa.
Jos nykyään maistan tavallista ruokaa, se maistuu vain ja ainoastaan suolalta. Monet aiemman elämäni herkut ovat latistuneet suolapommeiksi, enkä enää ymmärrä, miksi niistä niin pidin. Nykyään mietin tarkkaan, mitä suuhuni laitan. Saatan joskus syödä aivan vähäsen jotain normaalisuolaista, mutta vain harvoin, ja silloinkin harkitsen huolella, onko se riskin ottamisen arvoista.
Esimerkiksi pizzaan minulla oli pitkään järjetön himo. Pizza ui juustossa, joka on yleensä hyvin suolaista. Kesällä söin useamman kerran pizzaa, pitkin väliajoin tietenkin. Nyt ei minun enää edes tee mieli pizzaa. Ei se ollutkaan niin ihmeellistä, kuin muistin. Toki sekin vaikuttaa, että lempitäytettäni pepperonia en tosiaankaan saa ottaa, vaan margaritaan on tyydyttävä.
Yksi uuden elämäni määräävä tekijä onkin se, että en saa syödä sitä, mitä haluan, vaan aina on tyydyttävä b-luokan vastineeseen. Pizzaa, joo, mutta ilman täytteitä. Mäkkärin ruokaa, joo, mutta se kaikkein vähäsuolaisin vaihtoehto (sisältää ensin tunnin kiihkeää ravintoarvojen googlettelua ja vertailua). Enkä tietenkään saa näitä herkkuja kuin korkeintaan kerran kuussa. Kotipizza ja McDonald's ovat hyviä ruokapaikkoja, koska niiden nettisivuilta löytyy tarkat tiedot ruokien sisältämästä suolasta eri täytevaihtoehdoilla. Ei tulisi mieleenikään mennä mihin tahansa ravintolaan syömään satunnaista listaruokaa tietämättä sen sisältämästä suolasta.
Pitkään yritimme syödä perheen kanssa samaa ruokaa siten, että sen valmistuksessa otettiin suolattomuus huomioon. Käytännössä tämä kävi erittäin hankalaksi, eikä suolaton ruoka aina vastannut muun perheen makutottumuksia. Viime aikoina olen tehnyt omat ruokani erikseen, ja muut ovat voineet syödä myös eineksiä ja puolivalmisteita, mikä helpottaa arkea huomattavasti.
Tämä on mukavaa myös siksi, että voin syödä juuri sitä, mitä itse haluan, eikä minun tarvitse tehdä kompromisseja. En erityisemmin pidä makaronista, joten syön riisiä paljon useammin kuin pastaa. Usein käytän mikrovalmiita pussiriisejä, joiden maustamaton vaihtoehto on myös suolaton. Näissä riisi tuppaa kuitenkin olemaan kuivahkoa, joten alun innostuksen jälkeen olen taas taipunut ottamaan perinteisen kattilassa keittämisen käyttöön. On kuitenkin kiva tietää, että nopea vaihtoehtokin on olemassa.
Tänään söin aamulla riisipuuroa. Siitä pitävät muutkin, joten kerralla saa tehdä koko kattilallisen. Paljon sokeria ja kanelia, niin suolattomuus ei haittaa.
Lounaaksi paistoin naudanlihasuikaleita ja paprikasuikaleita. Naudanlihasuikaleiden kanssa pitää olla tarkkana: joihinkin on lisätty suolaa, toisenmerkkisiin ei. Herra Snellman on ystävällisesti nuuka suolan kanssa. Haaskasin yhden härkäfondikuution avaamalla sen ja kaivamalla sieltä lusikankärjellisen maustetta kastikkeeseen. Tämäkin ruoka olisi maistunut paremmalta suolattuna, mutta menetteli näinkin.
Mausteilla saa ihmeitä aikaan, mutta kun jatkuvasti joutuu miettimään päänsä puhki, mitä taas valmistaisi itselleen rajallisista raaka-aineista, ei aina jaksa pohtia vielä maustamistakin. Kunhan jotain ripautan päälle ja se saa olla siinä. Yleensä sipulia tai sipulirouhetta sekä paprikajauhetta. Cayenne-pippurin unohdin jo välillä, nyt se on taas vahvasti mukana.
Joka ikinen sunnuntai ennen työviikkoa aloitan aamuni tekemällä evässalaatin. Olen tykästynyt makaronisalaattiin. Se on helppo eväs, koska s...
